sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulupullot

Koristelin äsken kaksi viinipulloa jouluetiketeillä, jotka saa tulostettua suoraan täältä.

Aika helppo tapa saada jouluinen ilme pulloihin. 
Samaa etikettiä voisi tietty käyttää muuallekin kuin pulloihin.



Pullot laitoin olohuoneen pienen sivuikkunan ikkunalaudalle. Ikkuna on ollut joskus komeron sisällä, ennen kuin komero purettiin. Kaipailen kovasti ikkunalle jotain suojaa, koska ikkunan vieressä ulkona on parveke ja mua ahdistaa ehkä hiukan ajatus, että parvekkeelta on suora näköyhteys olohuoneeseemme.

Pullojen vieressä on pieni kori, jonka olen askarrellut paperikassista, mutta tekele on sen verran epäonnistunut, ettei se siitä sen enempää.

Illalla tai huomenna viimeistään on luvassa vähän isompi postaus, kun pääsin tekemään Tikkurilan kanssa yhteistyötä ja yksi huoneistamme koki pienen muutoksen.

4 kommenttia:

  1. Oletko miettinyt tuohon ikkunaan huurretarraa? En muista missä mainoksessa näin juuri vähän aikaa sitten sellaisia. Omat ikkunat kunnossa, joten ei ollut tarvetta laittaa korvan taakse. Oma ikean halpisversioni on ollut käytössä n. 6v ja pysynyt nätisti paikallaan. Sitä ei toki taida enää saada. Päästää kivasti valon läpi, mutta pitää varmasti katseet poissa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä mä joskus googletin eri verkkokaupoista huurretarroja ja silloin löytyi vielä myös valmiiksi eri kuvioisiakin. Pitäisi vaan joskus saada aikaiseksi ja kokeilla niitä. K-raudasta löytyy myös jonkin sortista sumutettavaa huurretta, mitä olen kanssa miettinyt kokeiltavaksi.

    Jos sä vielä näät sen mainoksen, niin saa tulla vinkkaamaan kenen mainos oli :)

    VastaaPoista
  3. http://www.sateenkaarentaa.fi/tuotteet.html?id=27/ Täällä on ainakin kiva valikoima valmiitakin tarroja ja mahdollisuus myös omiin aiheisiin. Vielä ei ole tullut mainos uudelleen vastaan :)

    VastaaPoista
  4. Tuolta löytyi kyllä toinen toistaan kivempia huurretarroja ja sellaisia mitä voisin kuvitella tuohon ikkunaankin :) Kiitoksia kovasti vinkistä :)

    VastaaPoista