sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Marraskuun viimeinen - 7 kuvaa kesään

Pitkästä aikaan taas haasteiden kimppuun. Sain jo pari kuukautta sitten SatuMarialta 10 kuvan haasteen, jossa on tarkoituksena kuvata 10 kuvaa samasta paikasta joka kuukausi kesään asti. Toivottavasti ensi kesään ei ole kuitenkaan enää tässä vaiheessa 10 kuukautta :) 
 
Tässä säännöt vielä tarkemmin: 

Valitse yksi kotisi ikkuna josta kuvaat koko kuvasarjasi.
Valitse kuukauden päivä jolloin kuvaat.
Ota kuva samasta paikasta joka kuukausi, aina valitsemanasi päivänä ja julkaise kuva blogissasi.
Halutettasi voit julkaista kertyneistä kuvista kollaasin joka kuukausi.

Luistan vähän käsitteestä "kotisi ikkuna" ja kuvasarja tulee olemaan meidän viereisestä puistosta, josta on näkymä merelle. Varsinkin aamuisin kun aurinko paistaa, maisema on todella kaunis niin kesäisin, syksyisin, keväisin kuin kesäisinkin :) Ja varsinkin kun asutaan kerrostalossa, niin sieltä maisemat olisivat ikkunoista vähän synkemmät kuin puistomaisema :)


Ensimmäinen kuva on otettu 31.10. ja se oli mukana jo Syksy Kaivopuisto -postauksessa.


Kuukaudessa on siis viimeisetkin lehdet variseet ja muutenkin on vähän harmaampaa. Eilen illalla satoi kuitenkin ensilumi, mutta eihän siitä mitään enää ollut jäljellä tänä aamuna :/ Toivottavasti kuukauden päästä olisi jo vähän erilainen näkymä :)

Haaste lähtee eteenpäin seuraaville bloggaajille:

Ihanaa joulukuun 1. päivää!

 p.s. Ensi viikolla luvassa lisää haasteita, jotka ovat saaneet odottaa vähän liian kauan :)

6 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta. Tartun tähän.

    VastaaPoista
  2. Hei, kiva kun olet mukana haasteessa! Ihan hurjaa, että enää seitsemän kuvaa, se menee nopsaan! :) Toivottavasti saisitte pian lunta sinnekin, täällä on jo ihanan jouluista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 7 kuukautta menee kyllä nopeasti :) Mulle on kyllä ihan kamalaa kärsimystä, ettei täällä ole vielä lunta. Odotan niin, että tulisi kunnon lumimyräkkä :D

      Poista
  3. Kiitos haasteesta. Täytyykin katsella, että mikä olisi sopiva suunta kuvailuille. Sulla on kyllä niin upeat maisemat siellä. Vähän tulee välillä ikävä noihin maisemiin, tuttuja kun kovin ovat. No, pääseehään täältä käymään jos ikävä yltyy liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos tartut mukaan haasteeseen :) Toi puisto on kyllä mun henkireikä <3 Ja mä taas voisin mielelläni jossain vaiheessa muuttaa kauemmaksi, missä riittäisi maata ja metsää :D

      Poista